Viime postauksessa esittelin lyhyesti GPA:n (Growing Participator Approach) idean ja periaatteet itseohjautuvassa kielenoppimisessa, ja tässä ja seuraavassa pari käytännön esimerkkiä. GPA on jaettu kuuteen vaiheeseen, joissa kussakin keskitytään johonkin kielenoppimisen alueeseen. Tämä esimerkki on ensimmäisen vaiheen harjoituksesta.
GPA:n tekijät kannattavat sitä, että kielenoppimisen alkuvaiheessa keskityttäisiin vain kuunteluun ja siten luotaisiin vahva pohja kuullunymmärtämiselle. Niinpä GPA:n ensimmäisessä vaiheessa keskitytään aluksi pelkästään kuunteluun ja kuultuun reagointiin ilman sanoja, ja vasta vaiheen loppupuolella otetaan sanallinen reagointi mukaan. Tämä on mielestäni kuitenkin usein vaikeaa – ellei mahdotonta – toteuttaa käytännössä, mutta pelkkään kuunteluun keskittyviä harjoituksia kannattaa ehdottomasti sisällyttää varsinkin kielenoppimisen alkuvaiheeseen.
“Quick Dozen” on pelillinen harjoitus, jonka avulla voi oppia nopeasti tunnistamaan jopa parikymmentä sanaa. Kuten lukuisissa muissakin GPA:n harjoituksissa, tässä käytetään hyväksi kuvia. Kaikessa yksinkertaisuudessaan harjoitus menee niin, että kielikaveri osoittaa relevanttia kuvaa ja sanoo esimerkiksi ”Tämä on kissa” tai ”Tämä on koira”. Sen jälkeen kielikaveri kysyy: “Missä on kissa?”, ja kielenoppija osoittaa kissan kuvaa. Kun kielenoppija osaa osoittaa oikein kissan ja koiran kuvat, lisätään kolmas kuva, jonka kielikaveri esittelee (”Tässä on kana.”), minkä jälkeen hän kyselee kaikkia kolmea kysymystä satunnaisessa järjestyksessä, kunnes kielenoppija hallitsee ne. Aina kun kielenoppija on omaksunut edelliset sanat, lisää kielikaveri uuden sanan ja toistelee kysymyksiä riittävän kauan. Harjoituksen nimen mukaan tavoitteena on oppia tusina sanoja, mutta ajasta ja oppijasta riippuen niitä voi yhdessä harjoituksessa ottaa enemmänkin.
“Quick Dozen” on pelillinen harjoitus, jonka avulla voi oppia nopeasti tunnistamaan jopa parikymmentä sanaa.
Vaikka harjoituksen aikana oppiikin tunnistamaan käytetyt sanat varsin helposti, täytyy harjoitus toistaa eri päivinä, jotta sanat painuisivat pitkäkestoiseen muistiin. Seuraavalla kerralla sama harjoitus menee kuitenkin huomattavasti nopeammin, ja siihen voi halutessaan lisätä taas uuden setin sanoja. Omasta kielenoppimisen kontekstista riippuen tähänkin harjoitukseen voi yhdistää myös puhumista: kun kielenoppija on oppinut tunnistamaan kohteena olevat sanat, pelkän osoittamisen sijaan hän voi vastata kysymyksiin kielikaverin mallin mukaan. Aluksi vastaukset voivat olla pelkistettyjä (esim. ”Tässä.”), mutta taitojen kehittyessä voi ottaa vastaukseen mukaan koko lauseen (”Tässä on koira.”).
Koska kieltä käytetään varsin harvoin irrallisina sanoina, käytetään tässä ja muissakin GPA-harjoituksissa kokonaisia lauseita tai fraaseja. Kuvien avulla voi oppia mitä tahansa substantiiveja, joita voi kuvissa esittää, mutta hieman edistyneempi versio samasta harjoituksesta on se, että kuvat kuvaavat tekemistä ja opeteltavat lauseet ovat muotoa ”Tämä koira juoksee” ja ”Missä on juokseva koira?”. Lauseisiin voi upottaa myös vaikkapa adjektiiveja tyyliin ”Missä on paksu punainen kirja?” tai numeraaleja tyyliin ”Missä on kaksi koiraa?”. Kuvien käyttäminen helpottaa muistia, mutta tekee myös opittavasta aineksesta paremmin todellisuuteen liittyvää (vrt. sosiokulttuurinen teoria).
