GPA: esimerkki edistyneemmästä kielenoppimisen harjoituksesta

GPA:sta löytyy harjoituksia kaikkiin kielenoppimisen vaiheisiin. Viimeksi esittelin alkuvaiheen harjoituksen, ja seuraava on esimerkki edistyneemmästä harjoituksesta. Vaikka näissä edistyneemmissä harjoituksissa harjoitellaan paljon puhumista, on kielenoppimisen kaikissa vaiheissa hyödyllistä keskittyä myös kuullunymmärtämiseen, kuten tässäkin tehdään.

kielenoppimisen kaikissa vaiheissa on hyödyllistä keskittyä myös kuullunymmärtämiseen

GPA:n kolmannessa vaiheessa (yhteensä vaiheita on kuusi) käytetään kielenoppimisen apuna paljon tarinoita. Nämä voivat olla esimerkiksi tuttuja satuja tai vaikkapa kertomus omasta lomamatkasta. Itse käytän tarinoidenkin tukena kuvia: esimerkiksi satukirjojen kuvituksia, sarjakuvia, joiden pohjalta tarina kerrotaan, tai valokuvia lomamatkalta. Näissä tarinoissa kerronta on tyypillisesti menneessä aikamuodossa, mutta kieliopillisesti erilaisen tarinan saa esimerkiksi ruokaohjeista, joissa usein käsketään tai kehotetaan tekemään asioita vaihe vaiheelta.

Valittuasi tarinan pyydä kielikaveria kertomaan se, ja jos mahdollista, nauhoita tarina samalla. Keskity kuuntelemaan tarinaa ja ymmärtämään sen kokonaisuus. Kun tarina on nauhoitettu, kuuntele se kielikaverin kanssa ja pysäytä nauha sellaisiin kohtiin, joita et ymmärtänyt tai joista sinulla kysyttävää ja pyydä kielikaveria selittämään. Laita muistiin mahdolliset uudet ilmaukset ja sanat. Sen jälkeen voit harjoitella kielikaverin avustuksella näitä uusia asioita esimerkiksi niin, että mietitte muita käyttökonteksteja uusille sanoille ja pohditte, onko niiden merkitys eri konteksteissa sama tai poikkeava.

Myöhemmin voit itsenäisesti kuunnella tarinaa niin monta kertaa, että ymmärrät sen kokonaan ilman muistiinpanojasikin. Voit myös harjoitella kirjoittamista ja kirjoittaa tarinan kokonaisuudessaan ylös. Seuraavalla tapaamisella kielikaverin kanssa voit harjoitella itse kertomaan saman tarinan mahdollisesti vähän omin sanoin ja pyytää tarvittaessa kielikaveria auttamaan hankalissa kohdissa. Sen jälkeen voit kertoa tarinan jollekin muulle henkilölle.

GPA-harjoituksissa – kuten myös Toisto-menetelmässä (ks. myös aiempi postaukseni Toistosta) – käytetään paljon kuvia apuna. Kuvat voivat olla valokuvia, joita voit vaikka ottaa itse sopivista kohteista. Tällaiseen käyttöön on olemassa myös valmiita kuvia. Kotimainen Papunet-sivusto tarjoaa ilmaiseksi mittavan kuvapankin tilanteisiin, joissa puheen tuottamisessa tai ymmärtämisessä on haasteita, ja näistä monet kuvat soveltuvat myös kielenoppimiseen. Lexicarry on kielenoppimiseen (ehkä ensisijaisesti englannin, mutta soveltuvin osin myös muiden kielten) suunniteltu kuvakirja, jossa on paljon esimerkiksi sarjakuvia arkisista toiminnoista (ja GPA:sta löytyy myös erilliset ohjeet Lexicarryn hyödyntämiselle). Ja monenlaisia kuvia löytyy myös netistä kuvahauilla, ja ellei luota omiin piirustustaitoihin, voi vaikka pyytää tekoälyä piirtämään tarvittavia kuvia.