Kielenoppiminen sosiaalisena toimintana painottaa vuorovaikutusta ja osallisuutta puhujayhteisössä oppimisen perustana, mutta se tekee mielestäni – ehkä vähän paradoksaalisestikin – kielenoppimisesta vielä enemmän yksilöllisen prosessin. Kun kielenoppimisen tavoitteena ei olekaan kieliopin ja sanaston hallinta, vaan kielen käyttäminen mielekkäällä tavalla puhujan omassa elämässä, ovat oppimisen tavoitteetkin hyvin yksilöllisiä. Näin ollen myös oppimisen polku pitäisi suunnitella yksilöllisesti, mutta varsin usein kielenoppimista lähdetään toteuttamaan esimerkiksi tarjolla olevalle kurssille osallistumalla tai kielenoppimissovellusta käyttämällä. Hyväkään kurssi tai sovellus ei kuitenkaan ole paras mahdollinen, ellei se vastaa siihen tarpeeseen, mikä kielenoppijalla itsellään on.
Aikuisilla oppijoilla on aiemman kokemuksen ja metakognitiivisten taitojen avulla mahdollisuus varsin itseohjautuvaan oppimiseen. Sen lisäksi, että kielikursseilla osaamistavoitteet eivät välttämättä kohtaa oppijan omia tavoitteita, formaali kielenopetus ei useinkaan kannusta itseohjautuvuuteen, vaan oppimisessa luotetaan pitkälle opettajan johtoon ja kurssi suoritetaan opettajan antamat tehtävät tekemällä (ja edelleen varsin usein niin kielikursseilla kuin kielenoppimissovelluksissakin osaamistavoitteena on kielioppitaitojen vahvistaminen, ks. lisää täältä). Itseohjautuvuus on kuitenkin merkittävä tekijä oppimisen menestyksellisyydessä, ja liittyy tiiviisti myös motivaatioon ja sen ylläpitämiseen.
Itseohjautuvuus on kuitenkin merkittävä tekijä oppimisen menestyksellisyydessä.
Itseohjautuvuus tekee oppimisesta itselle mielekkäämpää, mikä jo sinällään edistää oppimista, ja itseohjautuvuus puolestaan vahvistuu opittavien asioiden merkityksellisyyden kautta. Omat tavoitteet ja keinot saavuttaa ne kannattaa siis punnita ja asettaa huolellisesti. Iän myötä lisääntyvä tyytyväisyys liittyy kiinteästi tavoitteisiin: vanhempana osaa esimerkiksi asettaa tavoitteensa paremmin niin, että ne palvelevat omaa hyvinvointia eikä niinkään ulkoisia odotuksia kuten esimerkiksi kurssiarvosanoja. Tavoitteiden monipuolisuus takaa myös sen, etteivät onnistumisen kokemukset ja sitä kautta vahvistuvat minäpystyvyyskäsitykset riipu vain yhden tavoitteen toteutumisesta. Tärkeää on myös se, että tavoitteet ovat riittävän yksityiskohtaisia ja riittävän saavutettavissa ajallisesti, mutta kuitenkin riittävän haastavia, jotta ne houkuttelevat niitä tavoittelemaan.
Omia kielenoppimisen tavoitteita täytyy myös aina olla valmis viilaamaan, jotta motivaatio oppimiseen säilyisi. Tarve tavoitteiden muuttamiselle voi tulla ulkoisten asioiden muuttuessa (esim. muutokset omassa jaksamisessa tai elämäntilanteessa) tai oman oppimisen reflektoinnin kautta.
Oppimisen itseohjautuvuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki tehtäisiin itse tai yksin, vaan sosiaalinen vuorovaikutus on keskeistä itseohjautuvassa oppimisessa. Sosiokulttuurinen teoria kielenoppimisesta määritteleekin kielitaidon itseohjautuvuudeksi, mutta ei staattisena tilana, vaan ympäristöön mukautuvana ominaisuutena. Vaikka päätyisikin opiskelemaan kieltä opettajan ohjauksessa, on tärkeää pitää mielessä omat, henkilökohtaiset tavoitteet ja toimia siten, että oma toiminta tähtää omien tavoitteiden toteutumiseen.
Vinkkejä itseohjautuvaan oppimiseen on tulossa blogiini – stay tuned!
