Huhtikuussa 2024 minut oli kutsuttu Oodi-kirjastoon puhumaan Monikielisen kirjaston järjestämään seminaariin. Tapahtuma järjestettiin osana Monikielisen kirjaston teemavuotta. Tallenteen esityksestäni voi katsoa kokonaisuudessaan täältä, mutta tässä muutamia ajatuksia monikielisyydestä.
Tarkoittaako ”monet kielet” ja ”monikielisyys” siis samaa? Kyllä ja ei, sillä molempia termejä käytetään usein kahdesta hyvin erilaisesta ajatuksesta kielistä.
Kielten standardointi ja länsimainen koulutusjärjestelmä korostavat kielten erillisyyttä ja itsenäistä olemassaoloa. Tietyillä kielillä on tietty asema yhteiskunnassa, esimerkiksi Suomessa viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi ja koulunsa voi käydä pääsääntöisesti jommallakummalla kielellä. Kun koulussa opiskellaan kieliä, on kielen nimi samalla oppiaineen nimi ja sillä on tyypillisesti lukujärjestyksessä oma lokeronsa, eikä esimerkiksi ruotsin tunnilla opiskella englantia tai ranskaa.
Arjessa kohtaamme kuitenkin monia kieliä päivittäin, ja nykyisin kuuleekin usein sanottavan, että maailmasta on tullut monikielinen. Mutta ajatus kielistä toisistaan erillisinä on siirtynyt myös monikielisyyden käsittämiseen. Usein nimittäin ajatellaan, että kaksikielinen on sellainen henkilö, joka osaa ”natiivipuhujan” tavoin molempia kieliään tai että monikielisen pitäisi selvitä kaikilla hallitsemillaan kielillä yhtä lailla kaikilla elämän osa-alueilla. Eri kielten siis ajatellaan olevan jollain tavalla erillisiä. Niinpä esimerkiksi Monikielisen kirjaston aineistohauissa täytyy valita, minkä kielistä aineistoa hakee, ja kirjaston luokittelujärjestelmä pakottaa luokittelemaan monikielisen aineiston jonkun yksittäisen kielen alle.
Mutta maailma on mitä ilmeisimmin ollut monikielinen aina. Ajatus monikielisyyden syntymisestä viime vuosina ja vuosikymmeninä kumpuaa länsimaisista yhteiskunnista, joissa kansallisvaltioideologia on korostanut kielen ja kansakunnan kiinteää suhdetta ja usein yhden vallitsevan kielen politiikkaa, jossa muut kielet on häivytetty virallisesta todellisuudesta. Euroopassakin yksikielisyyttä ihannoiva aika on kuitenkin ollut verrattain lyhyt, vain noin sata vuotta, ja esimerkiksi Afrikassa ja Aasissa monikielisyys on ollut arkipäivää kautta aikojen.
Monikielisyys ei tarkoita vastaavaa kielitaitoa useammassa eri kielessä, vaan kaikki yksilön osaamat kielet muodostavat yhdessä hänen kielellisen repertuaarinsa.
Yksilön monikielisyys ei tarkoita sitä, että hänellä olisi välttämättä vastaava kielitaito useammassa eri kielessä, vaan kaikki yksilön osaamat kielet muodostavat yhdessä hänen kielellisen repertuaarinsa. Eri kieliä käytetään arjessa erilaisiin tarkoituksiin eikä kielten rajat ole käytännössä mitenkään selviä, kun monia kieliä osaavat voivat ammentaa ilmaisua kaikista niistä kielistä joita osaavat. Eri kielet eivät myöskään ole ihmisten aivoissa jotenkin erillisissä lokeroissa, vaan kielitaito on kokonaisuus. Tässä kokonaisuudessa voi olla eri laajuista taitoa eri kielissä, ja kokonaisuus – koko kielellisen repertuaarin summa – mahdollistaa vuorovaikutuksen ja toimimisen mielekkäästi eri tilanteissa.
